Kehittämisen kohteista vahvuuksien korostamiseen

Joskus kummastuttaa tämä käsite ”kehittämisen kohde”. Sitä on tapana käyttää lieventävänä kiertoilmauksena tarkoittamaan henkilön huonoa puolta tai heikkoutta. On vahvuudet, ja sitten on ne kehittämisen kohteet. Jostain syystä kuvitellaan, että tämä on positiivisempi tapa ilmaista asia. Mielestäni tähän käsitteeseen kuitenkin sisältyy piiloviesti siitä, että vain täydellinen on riittävää ja ihmisen pitää loputtomasti kehittää itseään pois huonoista puolistaan.

Miksi ei voisi vain hyväksyä sitä, että kaikissa meissä on huonoja puolia ja heikkouksia ja rehellisesti myös kutsuisi niitä sellaisiksi? Eikö se olisi paljon armeliaampi viesti? Näin voisi huomion suunnata vahvuuksiin, joita meillä kaikilla myös on. Sillä energialla, joka käytetään heikkouksien kehittämiseen, voisi luultavasti paljon tehokkaammin vahvistaa niitä hyviä puolia.

Tämä ei suinkaan merkitse, etteikö huonoista puolistaan pitäisi olla tietoinen. Kun huonot puolensa tiedostaa ja ne myöntää avoimesti, niiden haittoja voi minimoida.

Esimerkiksi henkilö saattaa olla sosiaalisesti kömpelö: töksäyttelee näkemyksensä suoraan vastapuolen tunteita miettimättä. Kun tämän puolen itsessään myöntää, voi hakeutua sosiaalisesti taitavampien henkilöiden seuraan ja siten vähentää haittavaikutuksia. Asiakastapaamiselle otetaan mukaan seurustelu-upseeri, ja tärkeät meilit luetetaan tahdikkaammalla työkaverilla. Töksäyttelijä saattaa olla hyvä vaikkapa hahmottamaan syy-seuraussuhteita tai näkemään olennaisuuksia. Kun töksäyttelijän ei tarvitse jatkuvasti ”kehittää” omia sosiaalisia taitojaan, vapautuu hänen energiansa vahvuuksien hyödyntämiseen ja voimistamiseen.

Samoin työn tuunaaminen omien vahvuuksien ja heikkouksien mukaiseksi lienee helpompaa kuin omien persoonallisuuspiirteiden muuttaminen. Kannattaako ujon ihmisen rääkätä itseään esiintymisillä, kun joku enemmän valon kohteena viihtyvä työkaveri hoitaa homman paljon paremmin? Sen sijaan ujo ihminen voi olla tavattoman taitava esimerkiksi asiakkaan tarpeiden kartoittamisessa, koska malttaa kuunnella. Oman persoonan näköisessä työssä ei tarvitse jännittää, ja omat voimavarat pääsevät parhaaseen käyttöön.

Mitä jos lopetettaisiin jatkuva huonoihin puoliin keskittyminen? Hyväksyttäisiin itsemme sellaisina kuin olemme ja panostettaisiin vahvuuksiemme hyödyntämiseen ja jalostamiseen?

Laura Honkaniemi

Kirjoittaja on Työterveyslaitoksen psykologi, joka tykkää riippumatoista ja klapien pilkkomisesta.