torstai 13. elokuuta 2015

Ristiretkellä "työ"yhteisössä

Tunnustan – pelaan HayDay-peliä!

Pelissä hoidetaan maatilaa, tehdään ja myydään tuotteita: aivan kuin oikeassa työelämässä. Kun olet riittävän korkealle edennyt pelin tasoissa, saat liittyä naapurustoon.

Naapurustoon kuulumisen etu on se, että jäsenet voivat viestittää keskenään ja auttaa näin helpommin toisiaan tehtävien suorittamisessa. Yhdessä muiden jäsenten kanssa voit ansaita myös lisäpalkintoja. Tämä onnistuu, jos yhteisö on menestyvä eli suoriutunut kisassa kolmen parhaan joukkoon: aivan kuin oikeassa työelämässä.

Kesällä liityin naapurustoon. Keskustelu oli aktiivista, ja jäsenet auttoivat toinen toisiaan. Huomasin, että pelaajista moni muukin oli aikuinen, joten en ollut ainoa. Ajattelin, että tämähän on loistava yhteisö kuulua.

Mutta sitten tein virheen: otin yhteiskilpailuun liittyväksi tehtäväkseni tehtävän, josta sai 250 pistettä. Tein valintani, koska se oli paras tarjolla olleista ja tiesin, ettei aikani muuhun riitä. Alkoi ryöpytys: ei saa tehdä noin huonoja tehtäviä, raja on 300 pistettä! Kaikkien tulee tehdä kaikki viisi tehtävää ja maksimipistein. Ok, hyvä tietää.

Seuraavana iltana jatkoin pelaamista, autoin muita heidän tehtävissään. Kaikki meni hyvin, kunnes kerroin tarvitsevani tiettyjä tavaroita saman, yhä kesken olevan, tehtäväni tekemiseen. Sama alkoi uudelleen: liian huono tehtävä; tavaroita olisi, mutta ei niitä kannata tuhlata noin huonoon tehtävään.

Ajattelin, että tämähän on kuin oikeasta työelämästä! Kohtuuton työmäärä ja aikataulu suhteessa muihin tehtäviin, avun ja tuen puute, tehtävään perehdyttämisen puute, tiedon puute, työyhteisön omien ”kirjoittamattomien” sääntöjen olemassaolo ja niiden vaikutus tapaan toimia, paine menestyä ja olla taloudellisesti tuottava.

Eli kaikkia niitä tekijöitä, jotka aiheuttavat eripuraa työyhteisössä ja mikä joskus ilmenee epäasiallisena käyttäytymisenä tai jopa kiusaamisena, usein juuri työtovereiden kesken.

Tutkijana päätin aloittaa mini-intervention, oikean ristiretken, yhteisön toiminnan selvittämiseksi:

Mitä kävisi, jos kuitenkin jatkaisin pelaamista ja auttaisin toisia heidän tehtäviensä tekemisessä? Annettaisiinko minulle tekemäni virhe anteeksi, vai olisinko lopullisesti leimattu huonoksi yhteisön jäseneksi? Olisiko ainut vaihtoehto säilyttää ”työnteon” ilo vaihtamalla yhteisöä: aivan kuin joskus oikeassa työyhteisössä käy?

Ristiretki on käynnissä, ”työ”yhteisöön kuulumisen tulevaisuus on vielä auki.

Krista Pahkin

Kirjoittaja on mukana Kohti sopuisaa työyhteisöä (SOPUISA) -hankkeessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti