Säännöllinen syöminen on avain painonhallintaan, sanotaan. Ymmärrän myös, että oman hyvinvoinnin kannalta olisi parempi syödä kevyesti ja usein, ei siis raskaasti ja harvoin. Aivotkin pitävät siitä, että verensokeri ei heittele liikaa ylös tai alas.
Mikä siinä välipalan syömisessä on sitten niin vaikeaa?
Luultavasti se on se uuden tavan aloittaminen. Kun välipala ei ole kuulunut osaksi työpäivää, sitä ei kaipaa ja se tuntuu turhalta. Kahvitauotkin olen tottunut pitämään ruudun äärellä.
Etätöissä välipalan syöminen saa aikaan myös syyllisen olon. Mihin tämä homma oikein karkaa, jos kukaan ei vahdi työntekoani, saati syömisiäni?
Säännöllinen syöminen liittyy kuitenkin työntekijän itsestään ja työkyvystään huolehtimiseen. Tutkimusprofessori Minna Huotilainen onkin todennut, että kykyä havainnoida omaa fysiologista tilaansa voi pitää uutena keskeisenä työelämätaitona. Ei ole siis yhdentekevää, millä kierroksilla aivoni ovat, koska niiden toimiessa huonosti saatan joutua tekemään saman asian monta kertaa.
Tänään vietetään sekä Kansallista etätyöpäivää että #MakujenPäivä-haasteviikkoa. Tämä on minun panokseni molempiin: opettelen välipalan syömisen normaaliksi rutiiniksi, vaikka viettäisinkin työpäiväni etänä. Koska sen ehtii huomata jo töiden lomassa, että #välipalallaonväliä.
Kaisa Into
Kirjoittaja on verkkotoimittaja, joka rakastaa kaikkea makeaa.
Haasteensa kullakin. Aamupäivä etätöissä menee meikäläisellä vielä hyvin, mutta lounaan jälkeen iltapäivällä keittiö alkaa houkuttaa yhä useammin. Kun ajatus takkuaa, lähtee liikkeelle hakemaan ratkaisua - pienestä välipalasta. Tässä yksi syy, miksi yritän tehdä aamupäivällä kaikki vaikeammat hommat, iltapäivällä sitten enemmän rutiinijuttuja, jos mahdollista.
VastaaPoistaTotta, eri ihmisille eri asiat ovat vaikeita. Vedenjuonti on itselle toinen (jostain syystä) äärettömän vaikea juttu.
VastaaPoista