Tulevasta ajasta

Uuden vuoden alkaessa kulttuurissamme on tapana katsoa tulevaan. Joku pyrkii näkemää sinne paloista metallia, joku toinen ummistaa silmänsä ja toivoo. Aikakone virittyy kohti toivottua tulevaisuutta.

Tutkimusmetodiksi tuosta ei taida olla. Satiiriin mieltynyt kollegani totesi joskus, että tulevaisuutta on hieman hankala empiirisin menetelmin tutkia. Vaikka ajatus hymyilyttääkin minua, kertoo se myös tutkijan haasteesta tulevaisuuden edessä. Jos silti haluaa tutkia tässä hetkessä tulevaa ja saada aikaan muutoksia tulevaisuudessa niin haasteen mittakaava alkaa kasvaa silmissä.

Tulevaisuus kiinnostaa myös Osmania*. Hän syntyi Saddamin hirmuhallinnon alaiseen Pohjois-Irakilaiseen Kurdi-alueen kaupunkiin 1986. Hän opiskeli sähköinsinööriksi Bagdadissa, tapasi tulevan vaimonsa ja he saivat lapsen. Töitä ei ollut ja kortteliin kantautuneet öiset ammuskelut rassasivat. Kurdituttavia uhkailtiin. Saddamin jälkeen jättämä Irak oli toistuvaa pelkoa ja jatkuvaa kamppailua köyhyydessä. Hän lähti Pohjois-Irakista loppukesällä 2015 matkalle kohti Eurooppaa. Osmanin elämän aikakellossa oli täynnä 29 vuotta ja 8 kuukautta ja 3 päivää, kun hän astui bussista ulos Tornion sohjoiselle järjestelykeskuksen pihalle marraskuussa.

Jos Osmanin vuodenvaihteeseen olisi kuulunut tulevaisuuden ennustamista, en olisi laittanut hänen asemassaan montaa latia tinojen ennustevoimalle. Sen sijaan katsoisin mennyttä ja faktoja. Katsoisin myös häntä ja meitä nyt. Katsoisin kulttuureja ja historiaa. Katsoisin myös asenteita, heidän ja meidän. Katsoisin pykäliä ja rajanvetoja. Katsoisin myös Eurooppaa, meidän taloutta ja työelämää. Tekisin niistä päätelmiä.

Silti elämä tämän hetken ja tulevan välissä tekee omat temppunsa. Kun vuoden päästä ollaan taas tämän ajallisen siirtymän hetkellä, niin voidaan todeta edesmennyttä amerikkalaista baseball-tähteä Yogi Berraa vapaasti kääntäen: ”Tulevaisuus ei tosiaankaan ollut sitä, mitä luultiin sen olevan”.
Toivotan valoisampaa ja eheämpää alkanutta vuotta erityisesti kaikille niille, joiden viime ajat ovat olleet vaikeat ja raskaat.

Ari Väänänen

Kirjoittaja toimii vanhempana tutkijana Työterveyslaitoksessa. Hän johtaa ja on mukana erilaisissa tutkimushankkeissa, jotka liittyvät työelämän ja työterveyden muutoksiin. Blogikirjoitus liittyy AikaJärjestys asiantuntijatyössä ja Osaamisen ja työn yhteensopivuus monikulttuurisilla työpaikoilla –hankkeisiin.

*Tekstin henkilö on kuvitteellinen. Vaikka Osman ei ole todellinen henkilö, hänen tarinassaan on yhtymäkohtia todellisuuteen.